Rovaniemellä on 63000 ihmistä, jotka asuvat kylissä ja kaupungeissa. Lapin 21 kunnassa asuu noin 178 000 ihmistä, eläen omaleimaista elämää lähellä luontoa. Me pyrimme kunnallisessa päätöksenteossa Rovaniemellä siihen, että kaupungissa olisi jatkossakin työtä ja toimeentuloa, perheillä mahdollisuus elää ja kasvattaa lapsensa, ja että jokaisesta kaupunkilaisten pidetään huolta – myös kaikkein heikoimmista. Lapin hyvinvointialueella tuemme sitä, että jokainen lappilainen saa kohtuullisessa ajassa tarvitsemansa hoidon ja palvelut. Palveluiden tarjonnassa hyödynnetään täysimääräisesti ja saavutettavasti uusin teknologia.
Yrittäjyys ja taloudellinen toimeliaisuus ovat menestyvän kunnan perusta. Me olemme tekijöitä ja tekijöitä kaupunki tarvitsee. Tarvitsemme uusia investointeja, arktisesta osaamisesta ponnistavaa teollisuutta, kestävästi kasvavaa matkailua ja palveluja kaikkien kuntalaisten saataville. Maailman myllerryksessä Rovaniemellä voi elää tasapainoisesti ja turvallisesti.
Kunta- ja aluevaalien varsinainen vaalipäivä on 13.4.2025.
- Ennakkoäänestys Suomessa 2.–8.4.2025
- Ennakkoäänestys ulkomailla 2.–5.4.2025

Vaaleissa valitaan Rovaniemen kaupunginvaltuustoon 51 jäsentä. Lapin aluevaltuuston valitaan puolestaan 59 jäsentä. Kevään vaalit ovat huipputärkeät, koska niissä valitaan päättäjät niihin kaikista tärkeimpiin palveluihin, koulutukseen, kulttuuriin, hyvinvointipalveluihin ja ikäihmisten ja nuorten asioihin. Ota yhteyttä vaaliasioissa kunnallisjärjestön puheenjohtajaan Ari Karvoon (ari.karvo58gmail.com) tai sihteeri Niko Niemisaloon (niko.niemisalo
gmail.com).
Äänestä Keskustaa, äänestä tekijöitä!
Keskustan kuntavaaliehdokkaat 2025
Klikkaa ja lue täältä Rovaniemen keskustan kuntavaaliohjelma
Numero | Sukunimi | Etunimi | Ammattinimike |
216 | AHOLA | HILPI | Yhteiskuntatieteiden tradenomi |
217 | ALANNE-KUNNARI | PÄIVI | Aluejohtaja |
218 | HAAPA-ARO | TIMO | Yrittäjä |
219 | HAAPALA | VESA | Koulunjohtaja, KM |
220 | HAAVIKKO | ANNE-MARIE | Osastosihteeri, BBA |
221 | HAKKARAINEN | ARTTURI | Sähköasentaja, herastuomari |
222 | HANNUKKALA | ANTTI | Eläkeläinen, MMM |
223 | HARJUKELO | ASKO | DI, kehittämispäällikkö |
224 | HEIKKINEN | KRISTA | YTM, opettaja |
225 | HEIKKINEN | EINE | Eläkeläinen, sosiaalineuvos |
226 | HELISTEKANGAS | ERKKI | Kuljetusyrittäjä |
227 | HENTTUNEN, sit. | MATTI | Yrittäjä |
228 | HIETALA | TUOMO | Yrittäjä |
229 | HIETANEN | EERO | Valmennuskeskuspäällikkö |
230 | HIUKKA-LAARI sit. | DIANA | Kuljettaja |
231 | HUHTALO | KAISU | Hallintosihteeri |
232 | IGNATIUS | PÄIVI, SIT. | Työsuojelupäällikkö |
233 | JOLANKI | MARI | Yrittäjä |
234 | JOONA | TANJA | Yliopistotutkija |
235 | JÄNKÄLÄ | TONI | Ylikonstaapeli, yrittäjä |
236 | KARVO | ARI | Yrittäjä |
237 | KEMPPAINEN | SAMI | Restonomi |
238 | KERÄTÄR | RAIJA | LT, kuntoutuslääkäri |
239 | KIVILAHTI | RAIJA | Eläkeläinen |
240 | KIVINIEMI | JORMA | Eläkeläinen |
241 | KOKKO | JARI | Digitalkkari, Redun opettaja, tietotekniikan insinööri (YAMK) |
242 | KONTIOLA | LASSE | Toimitusjohtaja |
243 | KONTIOSALO | HEIKKI | Tietotekniikan insinööri |
244 | KORHONEN | VILI | Yo-merkonomi |
245 | KYLMÄNEN | SANNA | Luokan- ja terveystiedon opettaja, liikunnanohjaaja (AMK) |
246 | LEHTONIEMI | OLLI | HTM, Yrittäjä |
247 | LINDROOS | HEIKKI | Talousasiantuntija |
248 | LUIRO | HEIKKI | Yrittäjä, Diplomi-insinööri |
249 | MUSTAKANGAS | RITA | Kerroshoitaja, matkailuohjelmapalveluiden tuottaja |
250 | MÄNTYMÄKI | HILKKA | Sosionomi (YAMK), eläkeläinen |
251 | MÄÄTTÄ | PENTTI | Luontoalan yrittäjä |
252 | NGUEYEN | THANH TRI | Ravintolapäällikkö |
253 | NIEMISALO | NIKO | YTM, projektipäällikkö |
254 | NOTKO | TUOMAS | Yrittäjä |
255 | OHINMAA, sit. | VILMA | Kotiäiti, teollisen muotoilun kandidaatti |
256 | OLLILA | ANNE | YTT, toiminnanjohtaja |
257 | PAKARINEN | TERHI | Kehitysvammaisten ohjaaja |
258 | POIKAJÄRVI-MUSTONEN | SARI | Yrittäjä |
259 | POIKELA | JARI | Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinoori |
260 | RAHKALA | ANNA-KRISTIINA | KM, prjojektipäällikkö |
261 | RIIKOLA | MIKKO | Rakennusinsinööri (amk) |
262 | RUOTSALA | ILKKA | Metsäasiantuntija |
263 | SARANIEMI | TIMO | Ammatillisen koulutuksen ohjaaja, eläkeläinen |
264 | SIEPPI | RASMUS | Yrittäjä |
265 | STRAND | VALTTERI | Myyjä |
266 | TAKKULA | JUHA | Palvelupäällikkö, insinööri |
267 | TAPANINEN | TIMO | Operatiivinen johtaja, yrittäjä |
268 | TAPIO | RIKU | Ylitarkastaja, hallintotieteiden maisteri |
269 | TEERIJOKI | ESA | Maanviljelijä, yrittäjä |
270 | TEISKONEN | VILMA | Opiskelija |
271 | TIKKANEN | MILJA | Opiskelija, myyjä |
272 | TUHKALA | KIMMO | Agrologi (AMK), yrittäjä |
273 | TULKKI | AARNE | Rakennusmestari |
274 | UURTAMO | JUHA | Maanmittausinsinööri (YAMK) |
275 | VAKKURI | LAURI | YTK, sosiaalityön opiskelija |
276 | VALKEAPÄÄ | JARNO, sit. | Customer Coach |
277 | VIITALA | SUSANNA | Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, KM |
278 | VIRSUNEN | HANNA-MARI | Johtava asiantuntija |
279 | VIRTANEN | ERKKI | Yrittäjä |
280 | VUOLLI | JARMO | Insinööri |
Rovaniemen keskustan kuntavaaliohjelma 2025
Euroopan suurin – Ihmisen kokoinen Rovaniemi
Sinun unelma – meidän tavoite
Ihmisen kokoinen Rovaniemi on turvallinen ja toimiva, pinta-alaltaan Euroopan suurin kaupunki, joka ottaa huomioon rovaniemeläisten tarpeet vahvistaen elinvoimaa ja elämisen edellytyksiä. Rovaniemi on täyttä elämää elävien ihmisten yhteisö, jossa arjen perusasiat on saavutettavissa sujuvasti. Elämänvoima syntyy paikallisista ratkaisuista, jotka vastaavat ihmisten hyvän elämän tarpeisiin. Korostamme meidän jokaisen vastuuta itsestämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme. Kanssarovaniemeläisinä olemme toistemme turvana – huoltapitäen ja välittäen.
Keskusta koko Rovaniemen turvana
Kaupunkimme toimii kuntalaisia varten. Rovaniemi on pohjoisen yliopisto- ja koulukaupunki, matkailukaupunki, liikunta- ja kulttuurikaupunki, asfalttia ja metsää, ihmisvilinää ja luonnon rauhaa, tiivistä keskustaa ja laajaa maaseutua. Rovaniemen monimuotoisuus on rikkaus ja voimavara sekä kokonaisturvallisuuden perusta, jota pitää vaalia. Kehitämme koko Rovaniemeä: ydinkeskustaa, kaupunginosia, maaseutualueita, kyliä ja lähiöitä. Puolustamme jokaisen oikeutta valita missä asuu. Meille jokainen rovaniemeläinen ja jokainen alue täällä ovat yhtä arvokkaita.
Taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden puolesta
Rovaniemen elinvoima ja kaupunkilaisten hyvinvointi rakentuu talouden kestävyydelle. Sitoudumme pitämään kaupungin talouden tasapainossa terveellä pohjalla. Maapallomme on lainassa lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme. Haluamme vahvistaa Rovaniemen hiilineuraalisuutta ja turvata luonnon monimuotoisuutta. Meille tärkeää on vähentää yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä. Haluamme, että jokainen rovaniemeläinen pysyy mukana ja hiljaisempienkin ääni tulee kuulluksi. Työpaikat, harrastusmahdollisuudet, palveluiden saavutettavuus ja turvallinen koti jokaiselle luovat sosiaalista kestävyyttä.
Keskustalaiset sillanrakentajat rovaniemeläisten asialla
Me keskustalaiset ehdokkaat ja kuntapäättäjät sitoudumme toimimaan yhteisen Rovaniemen parhaaksi ja palvelemaan rovaniemeläisiä, toimimaan rakentavasti, asiallisesti ja toisia arvostavasti sekä kunnioittamaan demokratiaa, oikeusvaltiota ja kansainvälisiä sopimuksia. Keskitymme ihmisiin ja tekemiseen, emme hallintoon tai repimiseen. Edustamme malttia, tasapainoista ajattelua ja toimimme poliittisesti sillanrakentajina. Löydämme ratkaisuja ongelmien sijasta.
Rakennamme yhteyttä asukkaiden toiveiden ja kaupungin päätöksenteon välillä. Kuntataloudessa ei ole varaa massiivisiin monumentteihin, mutta haluamme panostaa arkea ilahduttaviin pieniin asioihin lähellä mahdollisimman monia ihmisiä. Kokoamme asuinalueilta lähiunelmia, joita tavoittelemme uudella vaalikaudella. Sinun unelmasi on meidän tavoite.
Ihmisen kokoinen Rovaniemi on turvallisesti sujuva
Jokainen koti on maailman keskipiste – Rovaniemi voi hyvin, kun kodeissa voidaan hyvin. Meille jokaiselle on merkityksellistä, että arki on sujuvaa ja turvallista. Sen vuoksi me keskustalaiset olemme vahvin lähipalveluiden, lähidemokratian ja paikallisen toimeliaisuuden puolestapuhuja. Meille paikallisuus, osallisuus ja yhteisöllisyys ovat hyvinvoinnin perusta.
Tavoitteenamme on tehdä Rovaniemestä Suomen lapsiystävällisin kaupunki – Rovaniemi on paras paikka lapsille. Varhaiskasvatus, koulutus ja elämänmittainen oppiminen ovat avain tulevaisuuttamme rakentavalle sivistyksen voimalle.
Korostamme hyvinvointierojen kaventamista sekä yksinäisyyden, mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Meille kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja samanarvoisia. Syrjinnälle, rasismille, vihapuheelle ja kiusaamiselle emme anna mitään sijaa.
Tavoitteemme vaalikaudelle:
• Rovaniemellä on laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut ja perheiden arkea tukeva päiväkotipaikka järjestyy vaivatta. Saman perheen lapset pääsevät samaan varhaiskasvatuksen yksikköön. Kehitetään erilaisia päivähoidon muotoja vastaamaan perheiden tarpeita.
• Peruskoulu kuntoon, työrauha kouluihin, tukea tarvitseville ja turvallinen koulutie. Koulujen ja lukioiden opetus on laadukasta ja tasa-arvoista. Kouluissa on nollatoleranssi koulukiusaamiselle ja –väkivallalle sekä kaveritakuu.
• Pienimpien lasten elinvoimaiset koulut löytyvät läheltä ja koulutilat ovat terveellisiä. Lähiopetusta täydennetään etäopetuksella esimerkiksi valinnaisaineiden ja kielten osalta.
• Vahvistetaan lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä sekä vaikuttaviksi todettujen mielen hyvinvointia tukevien menetelmien käyttöönottoa. Panostetaan kasvatus- ja opetushenkilöstön pysyvyyteen ja kasvatuskumppanuuteen perheiden kanssa.
• Kouluruoan on oltava terveellistä, maistuvaa ja lähellä tuotettua, kotimaista. Päiväkodeissa ja kouluissa tarjottava ruoka on osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja se tukee lasten jaksamista, keskittymistä, oppimista ja kasvua. Olemme valmiit satsaamaan siihen.
• Laajennetaan kirjastojen omatoimikäyttöä ja lainaamo-toimintaa. Kehitetään kirjastoja monitoimitiloiksi.
• Kunta on demokratian perusyksikkö. Lisätään kuntalaisten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia laajentamalla osallistuvaa budjetointia. Huomioidaan asuinalueiden erilaisuus Rovaniemen osallisuusmallissa.
• Vahvistetaan katujen turvallisuutta sekä huume- ja päihdehaittojen ehkäisyä viranomaisten ja toimijoiden välisellä yhteistyöllä sekä jalkautuvalla nuorisotyöllä.
• Yhteiset asukkaat – yhteinen tehtävämme. Parannetaan yhteistyötä ja palveluiden sujuvuutta yhdessä hyvinvointialueen sekä kaikkien Lapin kuntien kanssa.
• Rakennamme Rovaniemeä, jossa huolehditaan työssä jaksamisesta, työn ja perheen yhteensovittamisesta ja työhyvinvoinnista.
• Ikäihmiset – viihtyisyys, esteettömyys, turvallisuus.
Ihmisen kokoinen Rovaniemi on luonnollisesti kestävä
Jokaisen rovaniemeläisen paras luontokokemus alkaa takapihalta. Rovaniemi tunnetaan siitä, että ladulle pääsee hiihtämään tai kuntopolulle juoksemaan helposti läheltä kotoa ja jokivesistö on keskellämme. Ounasvaara, puistot, metsät, rannat ja vesistöt – puhdas ja monimuotoinen lähiluonto ja lähiympäristö on rovaniemeläisten olohuone.
Resurssiviisaalla rakentamisella, lähiruoalla, lähienergialla ja kiertotaloudella teemme ympäristölle ja ilmastolle kestäviä ratkaisuja sekä edistämme aluetaloutta. Jatkamme Rovaniemen tulvasuojelun yleissuunnitelman toteuttamista.
Me keskustalaiset olemme Rovaniemen vahvin alueiden, kaupunginosien ja koko kaupungin tasapainoisen kehityksen puolestapuhujia. Haluamme, että rovaniemeläisille on tarjolla monipuolisesti viihtyisiä ja turvallisia elämisen ympäristöjä. Varmistamme ilmastoriskien hallinnan suunnittelussa ja viestinnässä.
Tavoitteemme vaalikaudelle:
• Kaikilla tulee olla oikeus lähiluontoon ja luonnossa liikkumiseen. Parannetaan luonnon monimuotoisuutta sekä torjutaan luontokatoa puistoissa, viheralueilla sekä kaupungin metsissä. Säilytetään vesialueiden tila hyvänä.
• Tehdään Rovaniemen tulevaisuuden energiaratkaisut päästöttömyys, huoltovarmuus ja kohtuuhintaisuus edellä. Panostetaan edelleen energiatehokkuuden toimenpiteisiin ja hukkalämmön talteenottoon.
• Kehitetään jätehuoltoa asiakaslähtöisesti sekä palveluverkostoa saavutettavammaksi. Myydään ylijäämäruokaa ulospäin sekä vähennetään ruokahävikkiä tavoitteellisesti.
• Perheiden, yksinasuvien, opiskelijoiden ja ikäihmisten monimuotoiset ja yhteisölliset asumistarpeet sekä asumisen hinnan kohtuullisuus tulee huomioida suunnittelussa.
• Rovaniemestä maailman paras resurssiviisaan rakentamisen kaupunki. Huomioidaan rakennusten muokattavuus uuteen käyttötarkoitukseen. Ohjataan kierrätys- ja purkumateriaalien uudelleenkäyttöön.
• Kaavoitus keskittyy ennen uusien asuinalueiden avaamista lähiöiden ja kylien täydennysrakentamiseen sekä alueellisen eriytymisen ehkäisyyn. Suunnittelussa osallistetaan laajasti asukkaita ja yrityksiä.
• Yksityistiet pidetään kunnossa.
• Teiden korjauksiin laaditaan pitkän tähtäimen suunnitelma ja huolehditaan tarvittava rahoitus, kehitetään katujen ja liittymien talvikunnossapitoa.
• Sujuvia joukkoliikenneyhteyksiä, lähiöiden runkolinjoja, kuntakeskusten bussiyhteyksiä ja kaupunkipyöriä kehittämällä sekä kävelyn ja pyöräilyn väyliä rakentamalla mahdollistetaan kestävä ja esteetön liikkuminen.
• Rovaniemellä on pilotoitava kutsuohjattu palveluliikenne kuntalaisille, joka täydentää joukkoliikennettä.
• Rovaniemi on monipaikkaisuuden edelläkävijä. Edistetään toimivia tietoliikenneyhteyksiä ja tarjotaan digitukea ikäihmisille.
Ihmisen kokoinen Rovaniemi on elinvoimaisesti sykkivä
Meille keskustalaisille rovaniemeläisten hyvinvointi on päämäärä ja vahva kuntatalous on väline sen toteuttamiseen kestävästi. Tavoitteemme on taloudellisesti tasapainoinen Rovaniemi. Veronmaksajien rahoja tulee käyttää vastuullisesti.
Rovaniemi on elinvoiman edistäjä. Me keskustalaiset haluamme, että Rovaniemi on Suomen yrittäjäystävällisin kaupunki ja Rovaniemellä on lupa menestyä yrittelijäisyydellä sekä työnteolla. Kasvatus yrittäjyyteen alkaa jo perusopetuksessa. Uskomme kasvuun ja kansainväliseen kehitykseen. Monipuolinen yritysrakenne sekä paikallisten voimavarojen hyödyntäminen vahvistavat Rovaniemeä myös kriisien varalle. Luovuus, kulttuuri ja liikunta tekevät elävän Rovaniemen. Tavoitteemme on tapahtumista, elämyksistä ja kohtaamisista sykkivä Rovaniemi!
Tavoitteemme vaalikaudelle:
• Rovaniemi kasvuun ja talous nousuun! Verotulopohjan vahvistaminen on kestävä tie talouslinjassamme. Tiivis vuoropuhelu yrittäjien, järjestökentän ja kaupungin välillä sekä yritystonttien kaavoitus ovat aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Hankinnoissa on huomioitava elinvoimavaikutukset.
• Työllisyyspalveluissa painotetaan työvoiman saatavuutta, työllisyyden kasvua ja täsmätyökykyisten työllistämistä. Kansainvälisille osaajille tehdään sujuva polku Rovaniemelle ja maahanmuuttajille kotoutumispolku muuttokummi-toiminnalla. Painopisteen on oltava erityisesti haavoittuvimmissa asemassa olevissa.
• Tehdään Rovaniemestä perheystävällinen kuntatyönantaja ja satsataan asukas- ja asiakaslähtöiseen organisaatiokulttuuriin. Vähennetään asiakkaita ja henkilöstöä kuormittavaa byrokratiaa.
• Talouden tasapainotuksessa priorisoimme peruspalveluja sekä parempaa tuottavuutta tekemällä asiat fiksummin, hiomalla prosessit, hyödyntämällä digitalisaatiota ja tehostamalla hankintoja. Veroprosentin korotus on meille viimesijaisin keino tasapainottaa talous.
• Yhteistyössä korkeakoulujen ja elinkeinoelämän kanssa vahvistetaan Rovaniemen opiskelijavetovoimaa ja kärkialojen osaamista sekä TKI-toimintaa. Panostetaan edunvalvontaan Rovaniemen saavutettavuuden ja koulutustarjonnan parantamiseksi.
• Vahvistetaan kestävän matkailun kasvun edellytyksiä erillisten matkailua palvelevien alueiden kehittämisellä, monipuolisella tapahtumakulttuurilla ja vetovoimaisilla tapahtumapaikoilla.
• Taataan jokaiselle rovaniemeläiselle harrastus- ja lähiliikuntapaikka. Panostetaan koko kansaa liikuttaviin olosuhteisiin, järjestöjen ja urheiluseurojen toimintaedellytyksiin.
• Luovat alat ja kulttuuri on tärkeää nähdä kaupunkimme elävöittäjänä. Taiteen saavutettavuutta tulee parantaa erityisesti lapsille ja nuorille.
Rovaniemen Keskustan lähitakuu
• Sitoudumme toimimaan lähellä sinua – myös vaalien välillä.
• Meidän asialistalle kelpaa pienikin asia, jos se on lähiympäristön ihmisille tärkeä.
• Keskustalaisen lähipolitiikan periaate on, että palvelut järjestetään ja niistä päätetään mahdollisimman lähellä ihmistä.
Kannatamme:
• Turistiveron kokeilua Rovaniemellä
• Ounasvaaran kehittämistä liikunta- ja urheilukeskuksena hyvinvoinnin näkökulmasta
• Uuden uimahallin rakentamista
• Matkakeskuksen perustamista Rovaniemelle ja rautatieasema-alueen kehittämistä paremmin palvelevaksi (mm. ylikulkusilta Lampelan alueelle)
• Ikäihmisille ja järjestöille turvataan kokoontumispaikka jatkossakin keskusta-alueella